Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö
Pöytäkirja 14.11.2022/Pykälä 63



 

Uudistuva ja Osaava Suomi 2021-2027 ESR+ haku, erityistavoite 4.1. Polkuja töihin

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 14.11.2022 § 63  

8/00.04.04/2022  

 

 

Tiivistelmä

Hämeen ELY-keskuksen ESR+ haussa 12.5.-17.8.2022 saapui Etelä-Suomen alueelle 115 hakemusta, joista 91 täytti yleiset valintaperusteet.

Näistä 50:ssä toimintaa kohdistui Uudenmaan alueelle.

Haussa oli käytettävissä 21,5 miljoonaa euroa, josta Uudenmaan osuutta 8,6 miljoonaa euroa. Rahoitus jakaantuu indikatiivisesti tasan avoinna olleiden erityistavoitteiden kesken.

 

Erityistavoitteessa 4.1. Polkuja töihin pisteytettiin ja arvioitiin 15 Uudellemaalle kohdistuvaa hanketta (liite: Yhteenveto 41 uusimaa)

 

Liitteenä x-y seuraavien hankkeiden valintaesitykset

R-00148            URAOHJAIN+

201020              Kohtaanto +50 - hanke

200209              LOGIS - ratkaisuja sisälogistiikan työvoiman saatavuuteen ja pysyvyyteen 

R-00279            NAVIGAATTORI  -  työllisyyden, kumppanuuden ja osaamisen yhteiskehittämishanke

R-00340            Työtoiminnasta työelämään

R-00346            HEI LIFE Careers -hanke

R-00368            FlexWork Vantaa

R-00361            KUUMA palvelupolku

200953              Pakolaisten työelämävalmiuksien 3T - tunnista, tunnusta, työllisty

200573              Yritysvalmentamo Myyräncolo

R-00378            Kohdataan töissä

R-00112            Avaimet käteen - yritysyhteistyö osatyökykyisten työllistämisen ratkaisuissa

200066              Tuettuna työssäoppien ammattiin ja töihin

200075              Duuni haltuun

R-00348            Karriärcenter Arabia - stöd för sysselsättning på svenska

 

Päätösesitys:

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö puoltaa seuraavien hankkeiden hyväksymistä:

R-00148            URAOHJAIN+

201020              Kohtaanto +50 - hanke

200209              LOGIS - ratkaisuja sisälogistiikan työvoiman saatavuuteen ja pysyvyyteen 

R-00279            NAVIGAATTORI  -  työllisyyden, kumppanuuden ja osaamisen yhteiskehittämishanke

R-00340            Työtoiminnasta työelämään

R-00346            HEI LIFE Careers -hanke

R-00368            FlexWork Vantaa

R-00361            KUUMA palvelupolku

200953              Pakolaisten työelämävalmiuksien 3T - tunnista, tunnusta, työllisty

200573              Yritysvalmentamo Myyräncolo

R-00378            Kohdataan töissä

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö ei puolla seuraavia hankkeita:

R-00112            Avaimet käteen - yritysyhteistyö osatyökykyisten työllistämisen ratkaisuissa

200066              Tuettuna työssäoppien ammattiin ja töihin

200075              Duuni haltuun

R-00348            Karriärcenter Arabia - stöd för sysselsättning på svenska

 

 

Asian käsittely:

 Niina Lamberg esitteli asian.

 

Päätös:

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö puolsi seuraavien hankkeiden hyväksymistä:

R-00148            URAOHJAIN+

201020              Kohtaanto +50 - hanke

200209              LOGIS - ratkaisuja sisälogistiikan työvoiman saatavuuteen ja pysyvyyteen 

R-00279            NAVIGAATTORI  -  työllisyyden, kumppanuuden ja osaamisen yhteiskehittämishanke

R-00340            Työtoiminnasta työelämään

R-00346            HEI LIFE Careers -hanke

R-00368            FlexWork Vantaa

R-00361            KUUMA palvelupolku

200953              Pakolaisten työelämävalmiuksien 3T - tunnista, tunnusta, työllisty

200573              Yritysvalmentamo Myyräncolo

R-00378            Kohdataan töissä

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö ei puoltanut seuraavia hankkeita:

R-00112            Avaimet käteen - yritysyhteistyö osatyökykyisten työllistämisen ratkaisuissa

200066              Tuettuna työssäoppien ammattiin ja töihin

200075              Duuni haltuun

R-00348            Karriärcenter Arabia - stöd för sysselsättning på svenska

 

Lisäksi Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö päätti esittää, että Maakunnan yhteistyöryhmä antaa hankkeista 

R-00148            URAOHJAIN+

R-00279            NAVIGAATTORI  -  työllisyyden, kumppanuuden ja osaa-misen yhteiskehittämishanke

R-00368            FlexWork Vantaa

sitovan puoltavan lausunnon.   

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Juha Eskelinen

 Asiantuntija Niina Lamberg